Outi esittäytyy

Uusi vuosi ja uudet kujeet. Eli Taija Tanner päätti rupeamansa kerhon jalostustoimikunnassa viime vuoden lopussa. Haluan kiittää Taijaa niin kerhon kuin omasta puolestani yhteistyöstä, joka toivottavasti jatkuu edelleen epävirallisemmassa muodossa tulevaisuudessa. Taija on ollut mukana niin nykyisen PEVISAn kuin JTOn luomisessa ja ennenkaikkea toimi pohjattomana tietovarastona useiden koirasukupolvien osalta jalostustoimikunnassa.

Kerhon hallitus valitsi jalostustoimikunnan uudeksi jäseneksi yleiskokouksen valtuuttamana eilisessä kokouksessa Outi Piisi-Putan. Tervetuloa Outi! Minä ja Satu Nurmela jatkamme jalostustoimikunnassa.

Alla Outi Piisi-Putta esittäytyy alla omin sanoin:

Nimeni on Outi Piisi-Putta, pikapuoliin 53 vuotta täyttävä naiselävä varsinaisesta Suomesta, sukujuuriltani kylläkin hyvin vahvasti satakuntalainen. Olen koiran kasvattaja kolmannessa polvessa, vaikka jokaisella polvella on ollut oma rotunsa. Äitini isä oli luomassa maahan karjalankarhukoira-rotua ollen rodun toinen kasvattaja. Papan ykköskoiran kuva roikkuu yhä edelleen työhuoneeni seinällä. Olin 7 vee, kun isäni hankki ensimmäisen koiran, joka oli saksanseisoja. Siitä alkoivat monet saksanseisojavuodet, miehelläni ja minullakin on ollut yksi sen rotuinen. Lapsuuden kodissani oli myös yksi pitkäikäinen suomenajokoira, joka romutti sitkeässä istuvan käsityksen, ettei ajokoirasta voi tulla sisäkoiraa. Kyllä voi, eikä ajokyky kärsinyt mitenkään.

Oma rotuni on irlanninsusikoira, joita meillä on ollut vuodesta 1987. Ensin tuli yksi, sitten tuli toinen ja sitten monta. Tämän hetkinen vahvuus on niinkin pieni kuin kolme koiraa, joista yksi on Hollannissa kasvatettu oman kasvatin jälkeläinen sekä "äly ja väläys", tätä kirjoittaessa juuri 14 kuukautta täyttäneet pentuesisarukset. Viimeinen runsas vuosi oli meille rankka, menetimme kolme aikuista koiraa 13 kk:n aikana.

Ensimmäinen pentue meille syntyi 1994, mutta jo sitä ennen olin aloittanut kaivautumiseni koirajalostuksen ihmeelliseen maailmaan. Kävin SKL:n jalostusneuvojien peruskurssin, joka oli järjestyksessä toinen. Sen jälkeen olen osallistunut useammallekin jatkokurssille. Aihe kiinnostaa kovasti, olen pitänyt useita genetiikkaluentoja kasvattajakurssien yhteydessä. Viimeksi olen tutustunut erittäin kiehtovaan alueeseen, koiran luonteen periytymiseen ja käyttäytymisen kiemuroihin. Se on kuin pohjaton suo, ehkä juuri siksi niin lumoava.

Olen ollut omassa rotujärjestössä useita vuosia jalostustoimikunnan jäsenenä, yhteensä noin kymmenen vuotta. Sinä aikana tuli tehtyä omalle rodulle kaksi jalostuksen tavoiteohjelmaa, joista jälkimmäinen tehtiin "koekaniineina" uuden, silloin vielä julkaisemattoman ohjerungon mukaan. Tällä hetkellä olen Vinttikoiraliiton jalostustoimikunnan puheenjohtaja. Lisäksi minulla on ollut ulkomuototuomarioikeudet vuodesta 2002 lähtien.

Koirajalostus on yleensä aihe, joka herättää kiivaita tunteita puoleen ja toiseen. Ehkä syy on se, että työkaluna on oma koira, joka tietty päihittää naapurin rakit mennen tullen. Joo, kärjistetysti sanottu, mutta tuossa on totta enemmän kuin puolet. Jalostus ei ole yksisilmäistä touhua, siinä jos missä pitää yrittää ottaa huomioon näkökantoja useammalta kantilta. Onneksi monimuotoinen jalostus antaa pelivaraa, kunhan ei lepsuilla sen kaikkein tärkeimmän asian kanssa. Ai että mikä se on? Luonne!

Odotan innolla ja mielenkiinnolla, mitä kaikkea jäsenyys vanhaenglanninlammaskoirien jalostustoimikunnassa tuo mukanaan.

Outi Piisi-Putta