Monimuotoisuus

[Outi Piisi-Putta]

^On aika OT, mutta sopii kommentiksi edelliseen.  Kuka on todennut: "Elämäni parhaimmat vuodet olen viettänyt luodakseni iloa kanssaihmisilleni - ja missä on kiitos? - siinä etten ole muuta kuin nurkkaan ahdistettu eläin!"  Oikea vastaus on Al Capone.  Hän katsoi asiaa omalta kantiltaan, Eliot Ness ja virkavalta omaltaan.  Kuten sanottu, ihan OT juttu, mutta oli silti pakko laittaa.

Yksi parhaimmista tsempityksistä sain Kai Pelkoselta vuosia, vuosia sitten hänen todetessaan, että "toden puhujille ei yösijaa löydy", ja tällä hän tarkoitti työskentelyä jalostustoimikunnassa.  Tuskinpa missään muussa toimessa saadaan niin paljon "sitä itteään" niskaan kuin jalostustoimikunnassa.  Teet niin tai näin, aina se on väärin päin.

Kesäterveisiä kaikille  !

[Marika Lahtinen]

Olen nyt kysynyt tähän PEVISA muutokseen näkemyksen sekä luustoterveyden asiantuntijalta (Anu Lappalainen) että populaatiorakenteen asiantuntijalta (Katariina Mäki) ja molemmat pitivät A x C raja-arvoa hyvänä asiana. Lappalainen näki sen myös laajemminkin hyvin kiinnostavana, koska se olisi ensimmäinen sen tyyppinen PEVISA.

Katariina Mäki antoi myös hyviä ohjeita JTOn populaatiorakennetta käsittelevän osan päivittämiseen. Tässä keskustelussa esittämiäni laskelmia ja johtopäätöksiä hän piti myös jopa sellaisenaan käyttökelpoisina JTOhon, joten ehkä emme kuitenkaan ole aivan väärillä jäljillä kun olemme huolestuneet populaation nykyrakenteesta.

Populaation nykeinen rakenne on se mikä on, kasvattajilla nyt ne koirat käytössä jotka ovat ja taikasauvalla emme sitä yhdessä yössä muuksi muuta, mutta ilman yhteistyötä ja harkintaa miten pyrimme jatkossa populaatiorakennetta laventamaan se ei korjaannu koskaan. Eli nyt toivoisinkin keskustelua alaotsikolla "tulevaisuuden toimenpiteet". Miten jatkossa estämme yksittäisten urosten liikakäytön ja toisaalta saisimme mahdollisimman laajasti uroksia käyttöön. Yksittäisen uroksen liikakäytön kohdalla "ääritoimenpiteenä" käytössä olisi tietenkin PEVISAn tehtävä jälkeläisrajoitus, mutta toivoisin kuitenkin vapaaehtoisten toimien ja urosten omistajien harkinnan käytön olevan riittävää. Mutta tässäkin on se vaara että vaikka 90% kasvattajista ja urosten omistajista sitoutuisi tähän vapaaehtoisesti, aina löytyy se joku tai joitain "vapaamatkustajia" jotka tekevät "mitä lystäävät" ja näiden muutaman takia joudutaan asettamaan rajoitteita. Esim. uusintayhdistelmien tekeminen näin pienessä populaatiossa on erittäin tarkoin harkittava asia ja siksi se on mm. pentuvälityssäännöissä rajoitteena, jotta välitykseen päästäkseen uusintayhdistelmälle on haettava poikkeuslupaa, jolloin kasvattajan om perusteltava kirjallisesti miksi uusintayhdistelmän tekeminen on hänestä tarkoituksenmukaista. Voin kyllä kuvitella tilanteita joissa se on perusteltua, mutta kovin kevein perustein en liikkeelle lähtisi. 

[Marika Örn]

Toivotaan, että pelkästään nämä keskustelut estävät urosten liikakäytön tai ainakin herättävät ajatuksia, edes urosten omistajien keskuudessa, tosin valitettavasti se tuskin toteutuu, kun ihmisten mieli muuttuu ja "kaverit" vaihtuu, niin taas mennään sieltä mistä aita on matalin.....
Olisi myös hyvä, että uroksen ensimmäinen pentue olisi tutkittu, sekä aikuisiällä hyväluonteisiksi, sekä rotutyypillisiksi todettu ennen toista pentuetta, niin näkisi onko uros ihan oikeasti sen arvoinen, että sillä kannattaa tehdä lisää pentuja, edes sitä toista pentuetta!! En sano missään nimessä, etteikö jotkut urokset ansaitse mielestäni kaikkia niitä pentuja jotka ovat saattaneet maailmaan, mutta on paljon uroksia, joiden käyttö on vähän kyseen alaista, kuten toki myös narttujen käyttö ja siinä taas kasvattajien pitäisi katsoa peiliin.
Pennunostajillekkaan ei usein merkitse muu, kun mistä saa sen pennun HETI! Ihan sama mikä yhdistelmä, tai kuinka vastuullinen kasvattaja. Myöhemmin sitten niellään pettymys ja vaihdetaan pahimmassa tapauksessa rotua, kun ensimmäinen lammaskoira on kaikkea muuta mitä odotti vähän joka saralla. Toivoisin valistusta myös pennun haluaville ihmisille, että oikeasti tutustuvat kasvattajiin ja heidän jalostuskoiriinsa ja syihin miksi he tekevät juuri tämän yhdistelmän. Jos kaikki miettisivät tarkkaan ja huolella millaisen pennun haluavat, niin monikaan ei ottaisi "alennus pentua" Keltaisesta Pörssistä ja tällöin niitä pentujen tekijöitä ei olisi, kun niillä ei olisi markkinoita.

Narttujen pennuttaminen on myös yksi asia, johon voisi kiinnittää huomiota. Kuinka moni narttu oikeasti ansaitsee kolmet, neljät pennut? Ovatko ne NIIN hyviä periyttäjiä verrattuna uroksiin, kun puhutaan liikakäytöstä??? Euroopassa teetetään nartuilla jopa viidet pennut ilman huolen häivää. Kyllä narttu kuluu kantaessaan, synnyttäessään ja imettäessään jatkuvasti pentuja. Harvoin näkee paljon pentueita tehneitä narttuja veteraanikehissä. Kertonee niiden "pentukoneiden" kunnosta    Ja mitä annettavaa niillä nartuilla on? Jos ei yksittäisillä uroksilla, niin ei yksittäisillä nartuillakkaan, joilla voi olla liki kolmekymmentä pentua tai ylikin! Toivottavasti tämä "muoti" käyttää kasvattajan kaikkia narttuja liian monta kertaa jalostukseen pysyy poissa Suomesta.

[Ulla Hellman]

Populaatiomme tila ei todellakaan ole paras mahdollinen . Olemme  menossa  tai menneet jo "euroopan malliin " sukutaustoissa on  liian paljon samoja  koiria  , suuria pentueita  synnyttäneille  nartuille suunnitellaan jopa kolmatta pentuetta. Jalostuksellisesti  ei kuitenkaan  palvele rotuamme  mutta " pentukaupppaa" kylläkin.

Yhteistyön tekeminen kasvattajien  kesken suomessa on olematonta , jokainen haluaa sooloilla  ommillaan .Jos haluamme  todella tehdä rotumme eteen jalostuksellista työtä  olisi  katsotta  hieman pidemmälle  tulevaisuuteen ei vain tähän  päivään , vaan mitä meillä nyt on ja mitä me tarvitsemme  ja kuinka paljon ? Jo  siinä vaiheessa, kun aletaan suunnittelemaan pentuetta  olisi katsotava itse kukin tuohon " peiliin" onko  minulla nyt juuri sellainen  nartuu / uros   ,että tästä yhdistelmästä  on / olisi  käyttöä lähitulevaisuudessa  tuomaan  geenipohjaan  laajennusta  ja onko vanhemmilla parhaat  rotutyypilliset   vaatimukset kohdallaan . Ei yksin  näyttelykoirien  teettäminen ole  jalostukselliseti mikään  tavoite   ja sen, että monellakaan  vanahenglanninlammaskoiralla  ei ole kaikkia  hyveitä  samassa paketissa   jos rehellisiä  ollaan .
Jokaiselle oma / omat koirat ovat tietenkin  kaikkein parhaimmia yksilöitä niin show kuin jalostuskoirina mutta siitäkin huolimatta  on koiria  joita ei vain tulisi käyttää jalostukseen vaikka  PEVISA -vaatimukset täyttyykkin. Ei jokainen  tervelonkkainen valio tai eh palkittu  koira ole automaattisesti jalostusyksilö.
Kasvattattajana joudut tekekään  karvaitakin luopumisia muutenkin kuin vain sairaiden lonkkien  vuoksi .  
Olen  henk.koht.sitä mieltä  meillä suomessa kaivataan sääntöjä/ virallisia  ja niiden noudattamista ja lipsumattomuutta  niiden toteuttamisessa jos  niitä ei ole , mennään aina vain  enemmän samaan suuntaan kuin "eurooppalaiset" kasvattajat /pentujen teettäjät samoilla koirilla astutetaan  / pennutetaan  ... sukutaulut tiedät ,kun katsot yhden koiran  pedigreen , joskus ihmetyttää miten valtavat pentumarkkinat lampureilla sielä onkaan .
Mielipiteeni  lampuripentujen   tämänhetkisestä  kysynnästä on ,että kysely ei ole  suurensuusta , loppuvuodeksi  suomeen  on suunnitteilla useita lampurin pentueita ( jos kaikki  vielä onnistuvat) ja löytyykö koti kaikille ,  yhteistyötä tehden  voisimme sopia "vuorottelusta" miettimällä mitä /mitkä pentueet palvelisivat todellakin  jatkossa  monimuotoisuuta osaltaan .

[Heidi Andersson]

Yleisesti ottaen narttulinja on kasvattamisen ydin  ...  näin minä olen asian ymmärtänyt 

Itse en pidä myöskään Euroopan mallista, jossa tehdään uusinta yhdistelmiä ja narttuja käytetään viimeiseen asti.
Se ei palvele mitään rotua... tämä on yleistä myös muissa roduissa...

Ikävä kyllä kaikkia narttuja ei voi vain laittaa odottamaan, koska muut antaa tilaa sinun kasvatustyölle... Me kaikki haluamme päästä ns. eteenpäin ja on pitkä aika odotella jos narttuja jää tyhjäksi ym. Toki se olisi ihanteellista, mutta käytäntö taatusti pistää vastaan. Aina tulee syy, että miksi joku narttu pitää astuttaa nyt...
Täytyy todellakin toivoa, että kaikille syntyville pennuille löytyy uudet hyvät kodit 

Geenipohjaa on kohta mahdoton laajentaa... se on se mikä on eikä muuksi muutu. Täytyy todella hypätä tuntemattomaan, jos meinaa jotain ihan uutta löytää.  Vaikka kasvattajia kehoitetaan käyttämään uutta verta, niin ikävä kyllä kaikki sukutaulut alkavat olla sitä samaa. USA:ssa käytetään Eurooppalaisia koiria ja päin vastoin...
Tuloksena on umpisolmu 

Itse olen myös sitä mieltä, että edelliset jälkeläiset olisi syytä tutkia ennen seuraavaa suunniteltua pentuetta tai suurin osa, jotta tiedetään todellinen tilanne. Vaikka yhdistelmä on PEVISA kelpoinen ei se riitä minusta perusteeksi tutkimattomille jälkeläisille... Varsinkin poikkeusluvilla tehdyissä pentueissa kehoitetaan tutkimaan jälkeläiset...
Kun kerta sääntöjä ollaan tiukentamassa, niin miksi emme laittaisi pentuvälitys sääntöihin kohtaa A ja B lonkkaisten yhdistelmille. Pentuvälitykseen ei pääse, jollei edellisestä pentueesta ole kuvattu x% jälkeläisistä...
Ovathan nekin tilastoja, joita tarvitsemme yhtälailla suunniteltaessamme tulevaisuuden säveliä???

[Outi Piisi-Putta]

Ei yksin  näyttelykoirien  teettäminen ole  jalostukselliseti mikään  tavoite   ja sen, että monellakaan  vanahenglanninlammaskoiralla  ei ole kaikkia  hyveitä  samassa paketissa   jos rehellisiä  ollaan .
Jokaiselle oma / omat koirat ovat tietenkin  kaikkein parhaimmia yksilöitä niin show kuin jalostuskoirina mutta siitäkin huolimatta  on koiria  joita ei vain tulisi käyttää jalostukseen vaikka  PEVISA -vaatimukset täyttyykkin. Ei jokainen  tervelonkkainen valio tai eh palkittu  koira ole automaattisesti jalostusyksilö.

Mielestäni rima jalostukselle on siinä vaiheessa liian korkealla, jos "kaikki hyveet pitää olla samassa paketissa".  Liian korkea kynnys jalostusyksilöiden valinnalle kaventaa myös geenipoolia.  Tämä ei ole mikään puolustuspuhe "Euroopan mallille", joka tuntuu lähinnä kuvottavalta.  Mutta tämä on puolustuspuhe monimuotoiselle jalostusfilosofialle, jota toteuttamalla on jopa mahdollista pitkäjänteisiin tuloksiin.  Vielä kerran: kaikkiin osa-alueisiin satsaamalla ei saavuteta parannusta millään osa-alueella.  Jos kasvattajalle PEVISA-vaatimukset on ainoa kynnys jalostusyksilön valinnalle, niin metsässä ollaan.  Mutta valitettavasti käytäntö on näyttänyt, että kun kasvattajilla ei oma kritiikki toimi, niin vaatimuksia siellä ja täällä on kiristettävä.  Ei mitenkään mairittelevaa palautetta kasvattajille.

[Marika Örn]

  Jos kasvattajalle PEVISA-vaatimukset on ainoa kynnys jalostusyksilön valinnalle, niin metsässä ollaan.  Mutta valitettavasti käytäntö on näyttänyt, että kun kasvattajilla ei oma kritiikki toimi, niin vaatimuksia siellä ja täällä on kiristettävä.  Ei mitenkään mairittelevaa palautetta kasvattajille.

Tälläkin kolikolla on kääntöpuolensa. Liian tiukat vaatimukset voivat osaltaan karsia pois tärkeitä koiria jalostuksesta, sillä jos niiden ainoa "vika" ei täytä PEVISA:a ja siten ne jäävät käyttämättä. Olen samaa mieltä, että PEVISAn vaatimukset täyttävä koira ei ole välttämättä jalostuskoira ja koiralta vaaditaan muutakin, kuin terveet lonkat, kyynärpäät ja silmät.
Kaikkea ei voida kasvatustyössä parantaa kerralla, mutta jokaisella kasvattajalla on oma "tietämys" mikä rodussa on tärkeää ja liian tiukoilla säännöillä vaikeutetaan kasvatusta entisestään. Kasvattaja on kuitenkin se, joka seisoo yhdistelmiensä takana ja kantaa niistä vastuun, ei sääntöjä tiukentava rotujärjestö.
Heidin kanssa samaa mieltä, että PEVISA kelpoinen yhdistelmä ei riitä perusteeksi tutkimattomille jälkeläisille. Voi katsoa Koira Netistä, että siellä on paljon pentueita, joissa on tutkittu muutama koira tai EI YHTÄÄN ja silti yhdistelmien vanhempia ja sisaruksia käytetään surutta jalostukseen uudestaan. Säännöt saisivat olla samat kaikilla yhdistelmillä jälkeläisten tutkimisen suhteen ei vain poikkeusluvilla tehdyissä.

On todella valitettavaa, että muutamien ihmisten välinpitämättömyys tekee hallaa koko rodulle ja vaikeuttaa muiden kasvattajien työtä monimuotoisuuden säilyttämiseen, mikäli sääntöjä kiristetään kokoajan lisää.
En nyt sano tietenkään, että ainoat jalostusyksilöt ovat `ei PEVISAn `täyttäviä, mutta jos ajatellaan monimuotoisuutta, niin mahdollisimman monen yksilön käyttö jalostuksessa olisi suotavaa, sillä jokaisella koiralla on vikansa ja minkä vian kukin katsoo rodun tilaa huonontavaksi ja suoraan periytyväksi on taas niitä veteen piirrettyjä viivoja (karsien tietysti pois todistetusti periytyvät sairaudet).
Itse näkisin, että asia minkä rotumääritelmä nostaa esille, eli rotutyyppi on ehdottomasti tärkeimpiä asioita jalostuksessa terveyden ja luonteen lisäksi.

[Ulla Hellman]

Meillä  vaatimuksena on nimenomaan SKL ry:n  PEVISA :ssa olevat  vaatimukset  pentujen rekisteröintiin , kaikki  muu kasvatuksesta  jää kasvattajan vastuulle  ,eikö niin.
Nimenomaan kasvattajat  ovat niitä  sääntöjen kiristäjiä /löysääjiä   kunkin oman periaateensa  mukaan . Esim. koirien luonteista  puhutaan  paljon ja vastauksen  parhaiten tietää / tuntee  koirien omistajat  , joskin  vuosien kokemus rodusta  on kattavampi arvio  rodun luonteista kuin vasta-alkajan .
Rotutyyppiin  voi jokainen kasvattaja  vaikuttaa  valinnoillaan .
Meillä on rotumääritelmä  mutta  tuosta ajasta  muutoksia on tullut  eikä kaikki välttämättä  parempaan suuntaan  jalostuksen tai näyttelyiden myötä .
Kasvattajan harkintaan  kuuluu myöskin  käyttääkö hän jalostuksessa  yksilöitä joiden  vaikeutena on normaali astutus ,  tiinehtyminen, synnytys / pentujen hoitaminen   tai urosten kohdalla  haluttomuudesta astua esim.
Luonnollinen sukupuolivietti ,astuminen on asia jota ei tule  vähätellä .
Toukokuussa olimme Euro OES show 2010 Tanskassa senverran ehdin katselemaan  kehänlaidalla lampureita joita olikin mukava määrä , samaa rotua kaikki  mutta  ns. tyyppeiltään   aivan liian monia.  Eniten itseäni  ihmetytti joidenkin  lampureiden liikkeet  jotka olivat poikkeavan "lentävät" jalat  nousivat  kuin koko koira olisi   x-kirjaimen muotoinen, esittäjällä  todella nopea  juoksutusvauhti, näytti tai antoi vaikutelman kuin koira liikkuisi " ilmassa" .  Minne onkaan katoamassa maatavoittavat vetävät liikkeet  sellaiset  liikkeet jotka jaksavat  tehdä työtä aamusta iltaan .
Turkit ovat aivan liian ylisuuria  toki  karvaa pitää olla  mutta ei tolkuttomasti lampurillakaan.
Muutenkin  rotumääritelmää pitäisi lueskella tietyin välein ja miettiä  todellakin rodun alkuperäisyyttä .
Ehkä joku päivä meidänkin rodun pelastajana tullaan tarvitsemaan  roturisteytystä .
Vaikka meillä tutkittaisiin kaikki lampurit  niin sekään ei ole  tae rodun tilasta  tai tulevaisuudesta kokonaisuutena  .
Jalostaminen  ja tavoitteeseen pyrkiminen  on toki jokaisen päämäärä , mutta saavuttaako sen  koskaan  täysin   ,itse olen sitä mieltä todennäköisesti ei  ,mutta  sen että yrittää ainakin  on jo jotakin .

[Marika Lahtinen]

Pidetäämpä tätäkin erittäin tärkeää, mielenkiintoista ja asiallisena pysynyttä keskustelua yllä. Rotupäivään saamme toiseksi puhujaksi Kirsi Sainion; hänen luentonsa tulee koskettamaan pienen populaation jalostusta ja sen haasteita. Katariina Mäeltä olen saanut koko joukon ohjeita pienen populaation tilaa kuvaavien tunnuslukujen laskemiseen. Tietenkin jalostus ei ole lukuja, mutta toivottavasti nämä luvut osaltaan auttavat hahmottamaan populaatiomme kokonaistilannetta ja voimme ehkä myös tehdä benck markingia muiden vastaavan kokoisten rotujen kanssa miltä heidän lukunsa näyttävät. Ja toivottavasti luento avaa asiaa myös kaikille rodun harrastajille, juuri myös tuoltakin kantilta mitä kaikkea kannattaa ottaa huomioon pentua ja kasvattajaa valitessa. Ja ehkä antaa myös meille lisää näkökulmaa siihen että mikä olisi se sopiva käyttömäärä niin uroksille kuin nartuille populaation kannalta. Kyse kun ei ole minkään yksittäisen koiran "mollaamisesta" (eiköhän kuitenkin uroksen omistaja ole vastuussa siitä kuinka monta ja mitä narttuja uros astuu, noin pääsääntöisesti), eikä siitä etteikö jota kuta olisi saanut/ pitänytt käyttää jossain määrin vaan siitä mikä on liikakäyttöä populaation kannalta. Uudessa(kin) JTO ohjeessa kehotetaan kuitenkin käsittelemään populaatiota käsittelevässä kohdassa koiria ihan nimillä ja kaikki nämä tiedot ovat julkisia ja KoiraNetistä löytyviä tai sen tietojen pohjalta laskettavissa. Kerhon nykyiset pentuvälityssäännöissä olevat rajaukset jalostuskäytön osalta perustuvat tämän hetkiseen populaatio kokoon ja SKL:n suosituksiin kunkin koiran jälkeläisten maksimiosuudesta kunkin sukupolven koirista (tosin lievennettynä, jos kirjaimellisesti noudattaisimme rajoja, kutakin urosta voisi käyttää vain kerran, jos tulisi yhtään isompi pentue). Ja säännöillä on pyritty ohjaamaan käyttöä siihen että uroksella voitaisiin suht nuorena tehdä ekat pennut ja kun nähtäisiin tulosta niin lisäpentueita "ehtisi" tehdä 2-3 uroksen elinaikana.

Narttujen kohdalla rajojen vetäminen on vielä ongelmallisempaa kun kaikki kasvattavat Suomessa niin pienimuotoisesti, että jos jokainen tekisi vain yhden pentueen/ narttu niin "jalostuksellinen edistyminen" (tätä mitataan sioilla ihan euroina, mikähän olisi koirille sopiva mittari ja yksikkö?  ) olisi vielä hitaampaa. Ja mikä on sijoittamisen tulevaisuus jos SKLn startegiassa ollut kohta ensimmäisen pentueen "luomuodesta" tulee pakolliseksi? Sinällään kannatettava asia, mutta sijoitusnartun kanssa rajaa käyttöä.

Tuosta Euroopan mallista olen samaa mieltä edellisten kirjoittajien kanssa, nartuilla tehdään ties kuinka monta pentuetta ja uusintoja mielin määrin. Saksassa lampureilla rajana on edes se että 8-vuotiaalla saa tehdä enää yhden pentueen eläinlääkärin luvalla, mutta tämäkin siis koskee vain toisen kerhon kasvattajia, toisesta en ole varma mikä heidän sääntönsä on. Kunkin hetkisellä muotiuroksella voi olla kerralla vaikka kuinka monta pentuetta, ja usein ennen kuin ensimmäisistä on ehtinyt yhtään nähdä mitä niistä tulee. Onneksi sielläkin on myös vastuun tuntevai uroksen omistajia/ kasvattajia, jotka antavat nuorta urosta ensin vain jokuselle nartulle ja odottavat "tuloksia" ennen kuin urosta annetaan lisää käyttöön. Jos on täällä pulaa sopivista uroksista niin on Euroopassakin ja varmasti joillain on suuri houkutus "rahastaa" nopeasti kun kiinnostava uros käsiin sattuu.

Tottakai kiristyvät säännöt voivat kirpaista niitäkin, jotka ovat tähänkin asti pyrkineet kasvattamaan vähintään AxC yhdistelmiä, koska se "poikkeustapaus" voi osua joskus omallekin kohdalle. Ja siksi on onneksi olemassa poikkeuslupa menettely niin kerhon säännöissä kuin SKL:n PEVISA säännöissä. Perustellusta anomuksesta kun voi ja voisi edelleen kiristyneenkin PEVISAn aikana tehdä niin BxC yhdistelmän kuin muitakin ei PEVISAn täyttäviä yhdistelmiä aina niihin roturisteytyksiin asti. Tämä edellyttää vain hieman enemmän vaivannäköä ja perustellun anomuksen tekoa. Mutta ei mielestäni mikään kynnyskysymys, jos kyseisen yhdistelmän näkee todella tekemisen arvoiseksi, niin rodun kuin(tai) oman kasvatustyön jatkon kannalta.  Näin sähköposti ja kännykkä aikakaudella poikkeuslupien käsittely ei ainakaan JT:lle ole suuren suuri rasite, etenkin silloin kun hakemukset ovat hyvin tehtyjä ja SKL:ssäkin nykyään monet poikkeusluvat menevät läpi kansliatöinä.

Noita "hyppyjä tuntemattomaan" varmasti tarvitaan ja niissä on aina kasvattajan erityisen hyvin mietittävä tunnetut riskit silloin kun mukana on tavallistakin enemmän "tuntemattomia tekijöitä". Mutta geenipoolin laventamisen kannalta ne ovat tarpeellisia. Onnistuessaan ne voivat antaa hyvän piristysruiskeen rodulle, kun niitä osataan hyvin "jatkohyödyntää" ja jos tulee epäonnistuminen niin se on näin pienessä populaatiossa aina myös koko rodun menetys ei vain kyseisen kasvattajan murhe eli kenelläkään ei pitäisi olla syystä seläntakana ilkkumiseen (saati selkään puukottamiseen).

[Marika Lahtinen]

Kuin "tilauksesta" uusimmassa OES Magazinen numerossa oli C.A. Sharpin (varmana yksi tunnetuimmista koiramaailman tutkijoista) kirjoittama "rautalankamalli" artikkeli "The Price of Popularity: Popular Sires and Population Genetics"; siitä mihin jo yhden yksittäisen uroksen ja sen jälkeläisten liikakäyttö voi populaatiossa johtaa, vaikka "ensin alkuun" kaikki vaikuttaisi olevankin ok.  Toivon todella jokaisen kasvattajan lukevan sen ajatuksella ja pariinkin kertaan. Artikkeli on kirjoitettu "jo" 1998 ja valitettavasti Sharpin luomaan "kuvitteelliseen" kertomukseen löytyisi tänäkin päivänä kosolti käytännönesimerkkejä monista roduista.

Jos/ kun linjaamalla "rikastetaan" jotain haluttua ominaisuutta, niin pitää muistaa että samalla aina lisätään myös useiden ei toivottujen ominaisuuksien esiintymistiheytä populaatiossa. Ja resessiiviset ominaisuudet voivat "putkahtaa" uudelleen ilmoille sukupolvienkin jälkeen. Rotupäivään osallistuneet muistanevat Outin esimerkit Harry Potterista, kuin tutkimukset joissa on todettu esim. PRAn voivan tulla ilmi (syntyä pentuja jotka sairastuvat, jolloin sairaus voidaan havaita ilmiasusta) uudelleen seitsemänkin polven "läpi". Tällöin siis välissä olleet polvet ovat olleet itse ilmiasultaan koko ajan terveitä, mutta kantaneet viallista geeniä mukanaan. Kun sitten on satuttu linjaamaan kantajaan on lottoarvonta valmis. Ja tosiaan seitsemänteen polveen linjaaminen ei sinällään anna mitään ihmeellistä sukusiitoskerrointa eli ei välttämättä hälyytyskellot soi. Mutta jos kyseinen geenin esiintyvyys populaatiossa on kasvanut normaalia suuremmaksi matador jalostuksen myötä on taudin läpi tulon todennäköisyys suurempi. Toki samoin voi käydä kahta eri kantajalinjaa yhdistettäessä.