Vietit

[Mirva Tahvanainen]

Mitkä asiat/eläimet teidän lampureita vie?

Meillä on Sennalla ongelmana noi isommat linnut. Muuten on hyvinkin tottelevainen, mutta sorsia, hanhia tai muita sellaisia vähän isompia lintuja nähdessään ei vaan voi itselleen mitään. Perään on mentävä, jopa veteen, mitä muuten inhoaa yli kaiken. Kun sitä yrittää pysäyttää, katsoo kyllä taakseen ja ilme kertoo "mä tiedän etten sais, mut mun on pakko"

Ayrton lähtee kissojen perään, mutta ottaa vain muutaman juoksuaskeleen ja se jää sitten siihen.

Ja näitä meidän city-kaneja jahdataan välillä innoissaan, välillä ei viitsi edes katsoa siihen suuntaan

[Tiia Rintakoski]

Meillä innostutaan eniten kissoista. Hippa vaanii ja jahtaa myös kaikkia lintujakin mitkä se näkee. Retu ei juuri linnuista tai muista välitä, mutta oravat ei mökillä lintulaudalle ehdi, kun Retu jo ryntää ovet paukkuen pihalle ja ajaa ne pois. Retu myös tietää missä ne oravat piileksii silloin kun ei yritä lintujen ruokia syödä. Kun kysyy missä orava, Retu menee puun alle ja katsoo ylös, että tuollahan se  .

[Ulla Hellman]

Meillä  saa varikset ,harakat ja kaikki pihapiirin pikkulinnut  tepastella  aivan rauhassa  , naapurin kissatkin kulkevat hiirenpyydysmatkoilleen ilman et  koiruudet  reakoisivat  oikein mitenkään .Niinä  vuosina ,kun siilit  tulevat pihapiiriin niin ilmoittaminen on sen mukaista et jotain  "outoja otuksia on tullut  reviirille" nuo suhisevat otukset  ois pakko tarkastaa  
Naapurissamme on  hevostila , kesäisin  ollaan  monet  hauskat saatu  ,kun hevoset  innostuu   juoksettamaan  lampureita  aidanviertä edestakaisin,  oletamme sen  olevan   leikkimistä  hevosten ja lampureiden välillä  
joskus  hevoset juoksee aivan hurjaa  vauhtia  no siitäkös meidän  lauma innostuu ja vauhtia kuin haukkumista  lisätää  aidan toisellakin puolella .

Yöaikaan etenkin talvella, kun on  kuutamo ja  pihapiirissä  liikkuu  metsän eläviä(jäniksiä / rusakoita ) ruokaa etsimässä  ,niin jokuhan sen kuulee tai näkee  koiristamme ja aloittaa  kuorohaukunnan  sillä seurauksella et hetken päästä se on kuoro ulvontaa  kestäen tovin ja loppuu kuin leikaten   tätä  samaa harrastetaan  päiväsaikaankin  jos  kuullaan nähdään jotain  joka poikeaa  "normaalista" lampureiden  mielestä.
Melkein aina  ulvomisen aloittaa nykyinen laumapomomme"  Jasmin    ( miksi  niin  )
Itse reagoin napakasti " kuoro ulvomiseen"  minusta se on käytös  jonka  haluaisin  karsia  pois mutta ..... meidän pooppoon  koko  on lauma ja sen myötä  koiruuksilla on laumakäyttäytyminen .  

Onneksi  naapurisopu on säilynyt  vuodesta  toiseen  "sopimuksella" meille ei tule hevosia ja heille ei tule koiria  

[Anki Lahtinen]

Mä olen sitä mieltä, että osa koiran vieteistä on "opittuja". Ja tämä on siis ihan huumorimielipide, joka perustuu omaan kokemukseen. Remu-Pappa onnistui kasvattamaan hellässä huomassaan irlanninsusikoirasta paimentavan mallin  Mutta toisaalta aikaa myöten tämä vanha irlannin lammassusikoira puolestaan treenasi Venla-neiti Pämppähäärästä oivan näöllämetsästävän paimenversion 
Tässä Venlan TOP 3

Sijalla 3:
Meillä kestosuosikkeja suosikkeja ovat pulut, niiden ohi vaan ei voi normaalisti kulkea vaan pulujen kohtaamiseen on olemassa aivan omat toimintaohjeet tyyliin valmiina, paikoillanne, NYT
Kohta 1 Maastoudu (= mene maahan, mieluiten niin, että peppu on ylhäällä ja pyörii, alaosa eli rinta ja etujalat maassa)
Kohta 2 Valmisaudu iskuun (laske takaosa maahan ponnistusta varten, mitä enemmän takajalat koukussa, sen isompi ponnistusvoima)
Kohta 3 HYÖKÄTKÄÄ! (neliveto päälle ja älämölöllä kohti parvea)

Asiaa parantaa huomattavasti se, että Töölössä on sellainen ihana, herttainen mummeli, joka ruokkii puluja ihan siinä meidän nurkan takana. Mikään ei ole hienompaa kuin päästä lennättämään kokonainen kymmenpäinen puluparvi kerralla.

Sija 2:
Turussa omalla pihalla Venlan kunniatehtävä oli karkottaa pihalta maailmanrauhaa ryöstelyllään häiritsevät oravat, joita minä yritin epätoivoisesti ruokkia. Tilanne jopa meni siihen pisteeseen, että Venla nökötti puun alla kytiksellä ja orava heitteli sitä kävyillä ja puunpaloilla

Sija 1
Vaaleanpunaiset elefantit, örkömöhköt, keijukaiset ja muut satumaailman suosikit. Itse en noita ole ikinä bongannut, mutta varsinkin Tattarisuolla niitä piti metsästää ihan urakalla.  Lähdöt ajoon tapahtuivat aina täysin odottamatta ja yllättäen, paluu aina ilman saalista ja vähän  meiningillä

Siinä ei  auttanut, seurauksena oli vain  ja neiti katosi taivaan rannan taa...

T:@ & Töölön pulujen kauhu

[soila nyrhinen]

Kissat ja pallot

[Sanna Laivo]

Lapset  niitä ei kylläkään varsinaisesti jahdata, mutta siellä pitää olla missä lapsetkin on. Jos tytöt menee ulos ja Hilma jää sisälle niin istuu ulko-oven takana ja vinkuu!

Hilman huomion saavat isommat linnut, jotka jotain ääntä päästävät lentäessään. En tiedä lähtiskö perään jos olis tilaisuus vapaana jossain juosta.

Toiseksi kissat, mukaan lukien omamme, joka on todella ovela ja osaa välttää Hilman jahtaamiset 

Niin ja meillä ongelma ovat autot  kun siihen en osannut pentuna puuttua niin mahdottomalta näyttää saada sitä pois aikuiselta koiralta. On kokeiltu pehmeämmät ja kovemmatkin keinot. Hetken voi auttaa mutta kiusaus on liian suuri ja muisti pettää jonkun ajan kuluttua 

Loppuun lisättäköön, että lampaita ensi kertaa nähdessään Hilma tiesi heti mitä pitää tehdä. Itse pidän ainakin osaa noista "jahtaamisista" siis väärin kohdistettuna paimennusviettinä/vaistona, sillä Hilmalla se on todella voimakas.

[Ansku Kuokka-Ihalainen]

Loppuun lisättäköön, että lampaita ensi kertaa nähdessään Hilma tiesi heti mitä pitää tehdä. Itse pidän ainakin osaa noista "jahtaamisista" siis väärin kohdistettuna paimennusviettinä/vaistona, sillä Hilmalla se on todella voimakas.

Ja ilmeisesti voimakas paimennusvietti on myös periytynyt, sillä Mustikalla oli aivan sama meininki lampaita tavatessaan. Oikein silmät syttyivät, että jee, nyt päästään hommiin - ja tiesi heti miten toimitaan, vaikka oli silloin vasta reilun vuoden ikäinen. Mutta autoihin ei onneksi lämpene, ne saavat huristella ohi ihan rauhassa eikä Mustikka niistä piittaa.

Meidän Metkulla on tuota samaa ongelmaa kuin Venlalla, eli satumaailman öhkömönkiäiset seikkailevat aina välillä. Metku niin sanotusti kuulee ääniä, ja haukkuu ja murisee välillä ittekseen sisälläkin, ilman että kukaan muu kuulee mitään... Tätä on jatkunut aina, ja olen nyt jo luovuttanut yrityksessäni päästä sisälle Metkun pään sisäiseen elämään. Sillä on ihan omat kuviot  Konkreettisen elämän öttiäisistä linnut sitäkin hieman häiritsevät, mutta puput ja oravat saavat loikkia rauhassa pihalla.

Mörö elää tällä hetkellä vaihetta, kun luulee ovansa iso ja pelottava, vahtii ja pitää järjestystä yllä, jos vaikkapa naapuri kävelee sadanmetrin päässä tiellä ohitse. Mutta toisaalta yhtenä iltana pelästyi kuollakseen kun iso lintuparvi lehahti lentoon melko läheltä, eli maailma on vielä jännittäviä asioita täynnä, ja ei aina oikein tiedä miten suhtautua

[Heidi Sihvo]

Wappua ei vie kuin (koira)kaverit ja lempiulkoilupaikat... Kun joku kivosta koirakavereista tulee Wapun näköpiiriin tulee neliveto päälle ja hirmusti ääntä kanssa. Kamujen näkeminen on Wapun mielestä yhtä juhlaa  ...

Sit sillä on yks ihan ûbersuosikki pelto john se on aina väenvängällä tuuppaamassa itteään. Ei niinkään kovalla vauhdilla, vaan tasasesti ja sitkeesti se hivuttaa itteään peltoa kohden. Itsepäisyys kunniaan! Pellolla luultavasti asustaa niitä jo mainittuja öttömönkijäisiä ja muuta fantasiaväkeä, kun siellä pitää haukkua louskuttaa koko keuhkokapasiteetilla.

 

[Noora Hautamaa]

Aprilla herää paimennusvietti koirakavereita nähdessä. Kiertää ympäri tai kulkee kahdeksikkoa, juoksee vierellä ja yrittää pysäyttää ja ennenkaikkea mölisee vähintään, yleensä kiljuu kauniilla heliumilla! Kun kierrokset nousee ja vietti herää niin omistajan on turha pysäyttää, ei auta huudot tai kiinnipitämiset. Jos neiti olisi pienestä pitäen opetettu lampaille niin aivan varmasti tekisi töitä täydellä sydämellä, niin tärkeetä paimentaminen hänelle on! Kerran viikossa vähintään pitää Apria viedä paimentamaan parasta kaveriaan, muuten ei pää pysy kasassa kun ei saa purkaa täysillä energiaa.

Pidän todella hyvänä asiana sitä, että lampureilla tuntuu paimenviettiä edelleen olevan. Vaikka se joskus aiheuttaakin päänvaivaa joillakin yksilöillä (autojen jahtaamiset, jatkuva kaverien perään huutaminen, kierrokset nousee herkästi), niin omasta mielestäni olisi tärkeää vaalia tätä viettiä vaikka rotua ei melkeinpä ollenkaan käytetä töihin. Jos paimennus olisi yhtään helpompi laji harrastaa, pääsisi seuraava koirani lampaita katsomaan pienestä pitäen. Sitä odotellessa...

[Heidi Sihvo]

Tuli tuosta Nooran paimennuskirjoituksesta mieleen. Tässä meidän lähellä asuu muutama vuohi. Kerran lenkillä ne tuli vapaana vastaan (juu kyllä, ne oli myöskin iltakävelyllä hoitanjansa kanssa  ) tietä pitkin. Kun Wappu näki ne, se siirty hiukan mun edelle, paino päänsä hartioitten tasolle ja tuijotti tiiviisti vuohia hiipien samalla eteenpäin. Hajallaan kulkeneet vuohet (4 kpl) siirtyivät jonoon tien toiseen laitaan... Jotain paimennusviettiä on siis Wapullakin vissiin jossain sielunpohjukoissa jäljellä...