Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
Kirjoittaja Aihe: PEVISAn ja JTOn päivitys ajankoihtaisia  (Luettu 418 kertaa)
Marika Lahtinen
Hallitus
Aktiivi
*
Viestejä: 808



WWW
« : Helmikuu 11, 2010, 03:28:06 »

Vanhaenglanninlammaskoirien JTO:n ja PEVISA:n päivitystyö on lähdössä liikkeelle, jotta molemmat olisivat valmiit esitettäväksi SKL:lle ensi vuoden alussa ja voisivat jatkua keskeytyksettä vuoden 2012 alusta.

Päivtystyön päävastuun kantaa kerhon jalostustoimikunta, mutta se tarvitsee työhönsä apua etenkin kasvattajilta, mutta myös kaikilta muilta harrastajilta. Eli kaikki rodun hyväksi tehtävästä työstä kiinnostuneet lukekaapa nykyinen JTO läpi ajatuksella ja tehkää ehdotuksia miten sitä voidaan päivittää ja kehittää entistä paremmin kaikkia harrastajia hyödyttäväksi tietopaketiksi unohtamatta SKL:n JTO:lle asettamia vaatimuksia. "Rutiinisti" tehtäviä päivityksiä on kaikkien tilastoiden päivitys ajantasalle. Lisäksi on tehtävä jalostustieteellisentoimikunnan JTOn hyväksyessään antamat korjaus kehotukset uuteen versioon.

PEVISA:n osalta uusi PEVISA sääntö mahdollistaa entistä monipuolisemmat PEVISA säännöt. Kerhon yleiskokous on jo aikanaan tehnyt päätöksen "eripari" raja-arvon asettamisesta lonkkien suhteen; silloin se ei ollut vielä teknisesti mahdollista SKL:n ohjelman puitteissa, mutta nyt mahdollista toteuttaa. Esillä on ollut ehdotus että C-lonkkaisen parituskumppanin tulisi olla A/A. Tämä esitys on saanut kannatusta kasvattajien keskuudessa ja on varsin perusteltu tilastomateriaalin valossa. Ohessa yhteenveto pentueista ja lonkkatuloksista vuosilta 2000-2009. Yhdistelmäkohtaista materiaalia voi  tiedustella minulta.  

YHTEENVETO

Kuten taulukosta selviää BxC yhdistelmistä syntyy huomattavasti enemmän lonkkavikaisia kuin terve x terve yhdistelmistä, myös vaikea asteisia vikoja (D-E) esiintyy huomattavasti enemmän.

Toivomme asiasta vilkasta mutta asiallista keskustelua.

Toinen keskustelua herättänyt asia on lonkkalausuntojen muuttuminen SKL:ssa kuvanneen eläinlääkärin arviosta. Tilanteen kartoittamiseksi keräämme tietoja muuttuneista lausunnoista joko huonompaan tai parempaan. Kasvattaja/ omistaja voi ilmoittaa minulle koiran nimen, kuvanneen eläinlääkärin (ei pakollinen mutta hyvä olla), ell:n arvion ja SKLn tuloksen niin teen koonnin tiedoista. Yksittäisiä tietoja ei julkaista.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 15, 2010, 10:57:05 kirjoittanut Tintti Widén » tallennettu
Mirva Tahvanainen
Aktiivi
***
Viestejä: 553



WWW
« Vastaus #1 : Helmikuu 11, 2010, 07:05:52 »

Mun on nyt pakko... Evil

Noista kuvaustulosten muuttumisesta. Onko sillä mitään merkitystä minä ne kuvat lähtee SKL:oon? Vasta Kennelliitton lausunto on virallinen.

Ymmärrän, jos alustavan arvion on antanut joku noista paneelissa istuvista, että ihmetyttää jos tulos muuttuu paljon, heiltä voi varmaankin odottaa oikeaa arviota. Mutta ei kai tavalliselta eläinlääkäriltä kukaan odota samanlaista ammattitaitoa tulkita noita kuvia?

Jos noi tulokset on niin kovin erilaisia, luulisi että niitä olisi enemmän lähetetty paneeliin. Löysin Koiranetistä vain 4 koiraa, joiden kuvat oli paneeliin lähetetty vuosina 2006-2009.

Onneksi on tuo mahdollisuus, jota luulisi jokaisen käyttävän jos kokee kuviensa tulkitun väärin. Niistähän saa jopa rahat takaisin, jos tulos tosiaan muuttuu Afro. Siellä on sitten usempi lausumassa niitä kuvia, eikä varmaankaan vaikuta kuun asento kaikkiin yhtä aikaa. Ja vielä tuosta SKL:n paneelista voi valittaa PKU:hun ja taas on eri ihmiset arvioimassa kuvia. Kyllä se oikea tulos sieltä pitäisi saada, jos vaan viitsii.
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 11, 2010, 08:46:06 kirjoittanut Mirva Tahvanainen » tallennettu
Ulla Hellman
kasvattajat
Aktiivi
*****
Viestejä: 605



WWW
« Vastaus #2 : Helmikuu 11, 2010, 11:07:38 »

Voin  omalta osaltani kertoa , että olen  kuvauttanut  omat koirani  n. 24 vuoden aikana  samalla  el:llä hän on myöskin  kasvattanut vuosia (ei lampureita)  erittäin osaava  myöskin  tulkitsemaan ottamansa niin lonkka  kuin kyynärpää kuvat . On myöskin  kriittinen  antamaan oman arvionsa ja  kuvat  lähtevät eteenpäin   sen "huonomman  mukaan" jos ei ole 100% varmat A -lonkat  .Niinä vuosina kun SKL:ssa  oli useampi  kuvia  arvosteleva lausuja kuin vain yksi  , kuvat tulivat  melkein aina  takaisin samoina tai jopa  muutamia kertoja  parempana kuin olivat lähteneet.
Viimevuosien aikana  on tilanne toinen eli melkein aina lausunnolla olleet lonkat ovat  huonontuneet  samoin kuin 0-0  lähteneet kyynärpäät  toinen  muuttunut 0-1 :ski  tai jopa 1-1:ski .
Nyt  en tarkoita lonkkia joissa on selvät muutokset  kuvaushetkellä kuten merkittävä löysyys , matala  lonkkamalja,   alkava tai nivelrikkoinen lonkka  jne...
Näistä ei saa" terveitä"  uudelleenkuvauksissakaan  tai  itse en  edes lähtisi paneeliin  viemään  , senverran "osaan itsekkin  lonkkakuvia"  katsella
Parin viimeisen  vuoden aikana  on kasvattattejani kuvattu seuraavin  tuloksin GC L-pesueesta kävi uros   tunnetulla el:llä Hesan seudulla  hänen arvionsa oli A ja toinen  samoin  mutta korteintaan B  , tulivat takaisin B-C :nä, samoin GC M- pesueesta narttun kuvat  lähtivät A -B ( toinen lonkka oli todella puhdas A ja toinen B )niin vain   tulivat  takaisin  B-C :nä , samasta pentueesta toisen  nartun kuvat  lähtivät  D-D ja tuli takaisin  C-C:nä   Shocked

Tässä vain muutama esimerkki  miksi "tilastoida " edellyttäen tietenkin ,että    jokainen lampurinsa kuvauttanut kertoo 100% fakta tietoa  mikä oli kuvanneen el. lausunto ja  virallinenhan on luettavissa Jalostustietokannasta.
Ei tilastolla ole tarkoitus tehdä  sairaasta tervettä   vaan näin saamme  näyttöä kuinka paljon  rodussamme  lonkka /kyynär lausunnot  muuttuvat ja mikä olisi  todella  sitten oikea  tulos loppujenlopuksi  , jokainen lampurinomistaja  päättää itse viekö huonontuneet  tulokset paneliin  tai vielä pohjoismaiseen , nämä  maksavat joten  monikin kasvattaja / omistaja   harkitsee tarkkaan  lähteekö sille  linjalle     Huh?

 
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 12, 2010, 04:37:28 kirjoittanut Ulla Hellman » tallennettu

Ulla Hellman
Grey Coats  OES´s
 since 1984
______________________________

-Elämässä täytyy olla muutakin kuin se, että
 saa kaiken .

Maurice Sendak
Marika Lahtinen
Hallitus
Aktiivi
*
Viestejä: 808



WWW
« Vastaus #3 : Helmikuu 12, 2010, 10:45:40 »

Sekä Mirvalla että Ullalla on oma pointtinsa jutussa. Tietenkin SKL:n arvio on se virallinen ja oikea, jota tulee käyttää esim. koiran jalostusarvoa arvioitaessa. Mutta koska muuttuneista arvioista puhutaan paljo,n niin haluamme selvittää tilannetta faktapohjalta, emme mutun varassa, jotta nähdään kuinka paljon niitä muuttuvia tuloksa oikesati on ja miten on esim. sitten mahdollisen jälkeläisnäytön laita, peilaavatko jälkeläisten tulokset siihen kuvanneen ell:n vai SKL:n arvioon. Nyt tilastoja tarkastellessa voisi tehdä yleistäen johtopäätöksen, että SKL:n arviot ovat aikalailla johdonmukaisia suhteessa jälkeläistuloksiin.

SKL:n arvioiva ell puhui itse muuttuvista tuloksista viimeksi kun häntä kuuntelin jalostusneuvojien jatkokoulutuksessa. Hänellä oli tilastokin asiasta, koitan kaivaa sen esiin luentomateriaaleista verrokiksi. Hän halusi tuoda esiin sen että kuvaavat ell:t ovat "palveluammatissa" ja tietenkin joistakin asiakkaalle on kivempi kertoa se mitä hän haluaa kuulla tai usein myös asiakas kuulee sen mitä haluaa. Kuvaavien ell:n kuvaamistaito oli myös kriittisen tarkastelun alla ja hän kertoi että paljon tulee huonolaatuisia kuvia. Valitettavan harvoin kuvat kuitenkin palautetaan lausumiskelvottomina, jolloin asiakas saisi ilmaiseksi uusintakuvauksen, tämän käytännön lisäämistä koulutuksesa toivottiin ennemmin kuin sitä että lausutaan huonoista kuvista "hyvällä tahdolla". Moni eläinlääkäri on sannonut lammaskoiran olevan karvojensa takia yksi vaikeimmista kuvattavista. Tietenkään "keskiverto" omistajalta ei voi vaatia osaamista kuvien laadun arvioimiseen kuvaustilanteessa vaan ell:n tarvisisi itse olla kriittinen ja ottaa useampi kuva tarvittaessa.    
« Viimeksi muokattu: Helmikuu 12, 2010, 11:58:50 kirjoittanut Marika Lahtinen » tallennettu
Ansku Kuokka-Ihalainen
Aktiivi
***
Viestejä: 171



« Vastaus #4 : Helmikuu 12, 2010, 01:58:37 »


No joo, olen Mirvan kanssa samoilla linjoilla tässä, etten ymmärrä mitä merkitystä sillä on mitä ne kuvaavat puoskarit lonkista sanovat? Oma kokemukseni kuvaavista lääkäreistä on sanoisinko epämääräinen ja en tuota ns. palveluakaan menisi kehumaan. Kuvia otetaan liukuhihnalta ja läiskitään tuloksia sekunnin vilkaisulla, tai vaihtoehtoisesti kuvien ottamisen kanssa väsätään tuntitolkulla, ennenkuin saadaan edes suurinpiirtein kelvolliset kuvat kennelliittoon lähetettäväksi. Kokemusta on molemmista, enkä todellakaan aio käyttää samoja lääkäreitä enää toista kertaa. Eli ensi kerralla taas hakusessa uusi kuvaava lääkäri, sillä luottamus edellisiin on katkolla  Shocked Enkä edes muista että kertovatko kaikki lekurit omaa arviotaan kuvista - mun mielestä ei meille ole kerrottu kuin ainoastaan Mustikan kohdalla, ja sekin arvio meni Axelssonin liukuhihnaputiikissa päin honkia.




tallennettu
Ulla Hellman
kasvattajat
Aktiivi
*****
Viestejä: 605



WWW
« Vastaus #5 : Helmikuu 12, 2010, 03:10:28 »

On nykypäivän ilmiö ammatissa kuin ammatissa löytyy niitä  joille työnteko ei ole moraalisesti arvokas asia , itselläni ei  kuitenkaan tämän  melko pitkän  kasvattajataipeleen aikana  ole ollut Anskun mainitsemia "puoskari el:tä " olen käyttänyt kaikki  koirani  osa kasvattieni  omistajista myöskin  saman elänlääkärin  kuvattavina , paitsi  yhden ainoan  kerran  jouduin käyttämään (el.loman takia )  Jaska´n ja Hellebaut´n  toisella   pätevällä   el:llä kuvauksissa , tiesin  jo paikanpäällä minä lonkat tulevat lähtemään ei kaunisteltuna eikä  "mielikseni" vaan sellaisena kuin hän ne todella näki , samoina tulivat  sillä kertaa takaisin  virallisesti lausuttuinakin .
En tiedä halutaanko"tahallaan"  käsittää nyt   tämä  "tilastointi " väärin Huh?  eihän tällä tietojen keruulla ole edes mahdollisuutta muuttaa  kenekään lampurin lonkkatulosta  muuksi , vaan mielenkiinnosta  miten paljon X -ajanjaksolla esim.  lonkat / kyynärät ovat eronneet   kuvaavan ja virallisen lausujan  välillä , yhtä hyvin tässä vois olla mukana kaikki suomen  PEVISA rodut , eikö vain.
Samoin jos joku kokee el. palvelut  heikoksi niin  kysykää ihmeessä  miten  meillä  eri puolilla suomea  kuvataan ja mikä on palvelutaso , hakekaa parempaa asiantuntemusta  sieltä missä osataan kuvata ja tulkita kuvia kuin parempaa palvelua , asianmukaista ja vastuullista työskentelyä  ei vain asiakkaan  mielittelyä luuleko  todella joku että hyvän  mielen saaminen on tärkeämpi  kuin lampurinsa arviointi lonkkatulos  idiot2  palvelisiko se  rotuamme ....... pöyristyttävää  edes ajatuksena . Undecided
ps. jos el. ei kerro tai anna omaa arviotaan  kuvatusta  pyydä  se häneltä kirjallisena .

« Viimeksi muokattu: Helmikuu 12, 2010, 03:23:38 kirjoittanut Ulla Hellman » tallennettu

Ulla Hellman
Grey Coats  OES´s
 since 1984
______________________________

-Elämässä täytyy olla muutakin kuin se, että
 saa kaiken .

Maurice Sendak
Ulla Hellman
kasvattajat
Aktiivi
*****
Viestejä: 605



WWW
« Vastaus #6 : Helmikuu 14, 2010, 11:46:20 »

PEVISA´sta  oma mielipiteeni  on jos toisen osapuolen HD arvo on  C-C  niin toiden tulee silloin olla  A-A .

JTO:ta   jalostukseen käytettävien  koirien ikärajoitus  joka tällä erää  on urosten kuin narttujen kohdalla 24 kk eli 2 vuotta .
 
Kasvattajana  esittäisin , että  siirtyisimme  takaisin  aikasemmin olleeseen käytäntöön  eli uroksen astumisikä alennetaan 18 kk:n  ja narttu mahdollinen  astuttaa 22 kk:n ikäisenä .




« Viimeksi muokattu: Helmikuu 15, 2010, 12:43:04 kirjoittanut Ulla Hellman » tallennettu

Ulla Hellman
Grey Coats  OES´s
 since 1984
______________________________

-Elämässä täytyy olla muutakin kuin se, että
 saa kaiken .

Maurice Sendak
Sivuja: [1]
  Tulostusversio  
 
Siirry: