Anneli Saarinen
Hallitus
Aktiivi

Viestejä: 251
|
 |
« Vastaus #15 : Huhtikuu 21, 2009, 09:13:19 » |
|
Ovikellon soittoon olen saanut apua sellaisesta soittokellosta joka vaihtaa melodiaa joka soittokerta. Koirat menivät halpaan. ähäkutti haukkumiset jäivät.  eriasia on sitten jos ovella seisoo joku, etenkin tuntematon eikä puhu mitään... 
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Anneli Saarinen/Tiibob's kennel Vanhaenglanninlammaskoirat & tiibetinterrierit
|
|
|
Marika Lahtinen
Hallitus
Aktiivi

Viestejä: 808
|
 |
« Vastaus #16 : Huhtikuu 24, 2009, 04:32:15 » |
|
Aika rajuja murkkuikä oireita teillä, mutta onneksi olette tiedostaneet tilanteen ja "ottaneet härkää sarvista".
Täällä on tullut paljon hyviä neuvoja ja vinkkejä, mutta yhden asian haluaisin vielä lisätä, eli yhteydenpidon kasvattajaan. Hän tuntee pentujen emän taustoineen parhaiten ja tietää isästä ja sen suvusta. Häneltä kannattaa kysellä kokemuksia ja tietoa, koska kun hän tuntee pennun taustat hän voi ehkä parhaiten auttaa valitsemaan juuri kyseiseen ongelmaan ja yksilöön, mikä se milloinkin sitten onkin, parhaiten soveltuvat toimintatavat. Asiantuntija-apukin voi joskus olla paikallaan, mutta sitten täyttyisi taas löytää ensin se omaan ja koiran tyyliin sopiva, tarjontaa kun on nykyään yllin kyllin ja käytetyt metodit ja "kouluttajien" taso varsin kirjava eli suodatusta tarvitaan siinä missä kirjojenkin lukemisessa.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Outi Piisi-Putta
|
 |
« Vastaus #17 : Toukokuu 06, 2009, 10:35:19 » |
|
Tämä ketju pisti mietteliääksi. En ole tämän rodun asiantuntija, kaukana siitä, mutta uskoakseni käyttäytyminen itsessään ei mulle ihan vierasta ole. Olen ollut mukana kehittämässä ensin omalle rodulleni (irlis) käyttäytymistestausta, mitä on koekäytössä laajennettu muihin vinttikoirarotuihin. Ja onpa testiä testattu myös podhalanskeille, ja toimi myös niiden kanssa. Eli ei mua ihan kättelyssä kannata ristiinnaulita ajatusteni vuoksi.
En tiedä, ymmärsinkö oikein, mutta hieman selvennystä käsitteille "pehmeä" ja "kova" koira. Pehmeä koira muistaa pitkään epämiellyttävät asiat, eli ao. koira joutuu alttiiksi stressaavalle elämälle. Vähän pehmeitä koiria pystyy treenaamaan hyvällä kouluttamisella ja asioihin totuttamisella, mutta pehmeys voi päätyä myös pelkopuremiseen tai tilanteeseen, missä elämä ei onnistu muualla kuin kotipihalla. Pehmeyden suurin riski piilee siinä, että pehmeät koirat ovat yleensä taipuisampia omistajaansa kohtaan ja helpompia koulutettavia. "Söpömpiä". Ja sitten niitä käytetään jalostukseen, ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä seuraavan sukupolven kanssa on jo ongelmia.
Kova koira on sitten päinvastainen tapaus. Toki se reagoi asioihin - en tarkoita luupäätä - mutta unohtaa epämiellyttävät detaljit. Kova koira palautuu nopeasti, sillä on paineensietokykyä, mutta kovuuteen ei välttämättä liity dominanssi. Eli kovat koirat ovat yleensä "ekstroverttejä", jos nyt tätä ilmaisua voi käyttää koirista, niillä on itsetunto kohdillaan eikä niiden tartte elvistellä turhista. Siis kovuus EI ole synonyymi hallitsevuudelle tai aggressiivisuudelle.
Tämän päivän koirilta vaaditaan ennen kaikkea yhteiskuntakelpoisuutta riippumatta siitä, mikä niiden historiallinen käyttötarkoitus on ollut. Jos me sallimme koiralle epätyypillistä käyttäytymistä vetoamalla käyttötarkoitukseen, missä rotu ylipäänsä ei ole ollut enää vuosikymmeniin, niin ei tarvitse olla psykologian dosentti ymmärtääkseen, että meneillään on pahimman luokan itsensä sumutus. Asioista on puhuttava niiden oikeilla nimillä, ja ihannetapauksessa olisi pystyttävä hahmottamaan, mikä käyttäytymisessä mahdollisesti johtuu perimästä ja mikä ympäristötekijöistä. Ei ole mahdollista vetää selkeää rajaa geenien ja ympäristötekijöiden väliin, koska käyttäytymiseen vaikuttavissa ominaisuuksissa on se ongelma, että ympäristötekijät saattavat "vähentää" perimän merkitystä niin hyvässä kuin pahassa. Mutta ongelmallisesti käyttäytyvän koiran kasvattaja voi auttaa asiassa eteenpäin.
Tietysti törmäämme koirien kanssa aina siihen tosiasiaan, että yhdenkin pentueen sisällä sekä ulkomuodolliset että luonteen eroavaisuudet saattavat olla hyvinkin suuria. Mutta harvemmin ongelmakäyttäytyjän taustoista löytyy vain ja ainoastaan rotutyypillisesti käyttäytyviä koiria. Monet rodut on saatu jalostettua pois käytösongelmista (miettikääpä kotimaisia karjalankarhukoiria), mutta lähtökohta on aina rehellisyys ja nöyryys olemassa olevan ongelman edessä.
Ketjun aloittajalla on ollut rohkeutta nostaa kissa pöydälle. Hieno asia! Ja aiheesta hän on sen tehnyt. Toivottavasti tämä herättää niin omistajat kuin kasvattajat huomaamaan, että luonne ja käyttäytyminen on number one, mitä jalostukseen tulee.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
|
Iina Halme
|
 |
« Vastaus #18 : Toukokuu 07, 2009, 09:22:24 » |
|
Ovikellon soittoon olen saanut apua sellaisesta soittokellosta joka vaihtaa melodiaa joka soittokerta. Koirat menivät halpaan. ähäkutti haukkumiset jäivät.  eriasia on sitten jos ovella seisoo joku, etenkin tuntematon eikä puhu mitään...  Aiheeseen muuten puuttumatta, on pakko kommentoida tätä. Olen katkera siitä että mun koira ei koskaan ole oppinut haukahtamaan ovikellolle, vaikka olen sitä toivonut. Huutamaan ei tarttis ruveta, mutta pari haukahdusta kuulostais paremmalta kuin se että iso koira itkee kun ovikello soi
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Anu Söderlund
Aloittelija

Viestejä: 12
|
 |
« Vastaus #19 : Toukokuu 11, 2009, 01:10:20 » |
|
Täytyy laittaa välillä taas näitä murkkuikäisen kuulumisia. Kiitokset sydämeni pohjasta kaikista vinkeistä, joita olen saanut – toivottavasti toimivat apuna myös muille. Muutama viikko sitten jouduin Jätkän kanssa lenkkipolulla tilanteeseen, jossa kaveri hyödynsi ”avuttomuuttani” (yritin kyykkyasennossa laittaa Jätkälle remmiä kaulapantaan samalla kun puhuin puhelimessa – bad idea). Kiinni jääminen ei kuulunut Jätkän suunnitelmiin ja tuo alkoi isotella; hyppäsi olkapäilleni ja heilutteli hampaitaan vuoroin kumpaankin käsivarteeni.  Siinä tohinassa nakkasin puhelimen polulle ja kiepsautin Jätkän kainalon kautta tantereeseen. Otettiin lukua lenkkipolun reunalla köllötellen kumpainenkin… Hetken kaveri vaikutti ihmettelevän mitä oikein tapahtui.  Jätkä ”antautui” itse, heittäytyi kyljellensä tassut taivasta tavoitellen. Siihen loppui teutaroinnit – toistaiseksi. Nyt Jätkä väistää ennakoiden, tottelee komentoja, ottaa kontaktia… Voiko tämä olla sama koirakaan? Mä olen ainakin yhä syvemmin rakastunut tähän Jäppiseen!!! smitten Käytäntö näyttäisi nyt olevan sellainen, että meillä tuo parrasta kiinni pitäen tapahtuva puhuttaminen toimii.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Kirsi Suunta
Aloittelija

Viestejä: 37
|
 |
« Vastaus #20 : Toukokuu 11, 2009, 07:51:59 » |
|
Kiva kuulla kuulumisia, olenkin miettinyt, että mitä teille kuuluu. Jeps, samat sanat voin sanoa, päivä päivältä rakastan aina vain enempi tätä omaa jässikkää. Olen tässä miettinyt, että onko se silleen, että kun joutuu näkemään vähän vaivaa koiran eteen niin siitä tulee aina vain rakkaampi (voikohan silleen olla).
Olikohan toissa ilta, kun meillä kokeiltiin kuka onkaan se joka sanoo viimesen sanan. Morse villiintyi loppuillasta ja tuli mulle nojatuoliin puolittain syliin ja pureksimaan mun käsiä. Toruin ja työnsin koiran alas, koira uudelleen pureksimaan käsivarsia. Nappasin poskiparrasta ja pidin pyristelyistä huolimatta kiinni, Morse alistui selälteen asti, mutta kun päästin irti kävi samoin tein uudelleen päälle, jossain välissä yrittä jäpiä mua jalkaan. Tää päälle käyminen tapahtui kolmeen kertaan, jonka jälkeen vein koiran portin taakse mietiskelemään. Jonkin ajan päästä päästin takas olohuoneesaan ja hyvin rauhallisena ja kilttinä tuli jalan vierelle istumaan ja nuolaisi pari kertaa kädestä. Asia oli sovittu, eikä siitä sen jälkeen ole keskusteltu.
Paljon Morse tuntuu tuosta kaikesta uhmailustaan huolimatta turvaavan juuri minuun ja minun perässä se aina kulkee ja haluaa olla lähellä, joten en usko että meidän suhde on mitenkään kärsinyt näistä Morsen uhmailuista ja minun ojantamisista, päinvastoin luulen, että olen ennemminkin saanut Morsen kunnioitusta osoittamalla sille olevani se jota totellaan, johon se voi loppupelissä aina luottaa, joka antaa turvaa ja sääntöjä.
Edelleen olen sitä mieltä, että Jätkä ja Morse ovat ihan tavallisia koiria, joilla on luonteessa kovuutta joka puskee esiin nimenomaa tässä vaiheessa ikää.
|
|
|
|
|
tallennettu
|
Pienessä takussa on huopatakin alku.
|
|
|
Anu Söderlund
Aloittelija

Viestejä: 12
|
 |
« Vastaus #21 : Toukokuu 13, 2009, 08:02:08 » |
|
... tuntuu tuosta kaikesta uhmailustaan huolimatta turvaavan juuri minuun ja minun perässä se aina kulkee ja haluaa olla lähellä... Näin koen olevan myös meillä.
Mukava muutos Jätkän olemisessa on myös se, että eroahdistus näyttää tosiaan helpottaneen sillä, että niin lähtemisistä mutta varsinkin kotiinpaluista tehtiin tylsiä - avainten helistely ei välttämättä tarkoita lähtemistä... koiraa ei huomioida puoleen tuntiin kotiin saapumisen yhteydessä. Koin itse kotoa lähtimiset jo lähes ahdistavina kun Jätkä kulki hermostuneena lähtijän kintuissa. Ja jälleennäkemisen yhteydessä tuotti itselle vaikeuksia olla yhtymättä hännänheilutuksiin ja edestakaiseen juoksemiseen niin, että matot rullaantuu seinille. funny
Liekö ominaista näille paimenille, että Jätkää näyttää eniten liikuttavan tyttäremme liikkeet. Esim. iltavuorolaisena kotiin jäädessä tyttären lähtiessä kouluun, Jätkä tulee vinkuen ja nuoleskellen herättämään minua - kova on hätä kun toi lähti. Lenkillä ollessa tyttären ottaessa spurtteja, koira ottaa tehtäväkseen pysäyttää karkulaisen...
|
|
|
|
« Viimeksi muokattu: Toukokuu 14, 2009, 11:24:45 kirjoittanut Anu Söderlund »
|
tallennettu
|
|
|
|
|